Eilen mentiin ensimmäistä kertaa treenaamaan uuden porukan kanssa Malmille. Menohan oli niin yksinkertaista, että juna-asemalta latokartanontielle. Eipä tietenkään tietä löytynyt... Kierreltiin ainakin pari kymmentä minuuttia juna-asemaa ympäri. Sitten parin soiton jälkeen onnistuttiin oikealle tielle eksymään :) Muut oli jo lähtenyt, koska kentälle oli tullut jalkapalloilijota. Onneksi Seija ja Eppu käveli vastaan ja mentiin vielä pikku tokotreenille koulun asfaltti kentälle? No jonnekkin kuiteskin :D Nekku oli täynnä puhtia, joten ennen paikalla makuuta otettiin seuraamista. Muuten ihan hyvä, mutta väljyyttä oli aikas hirmuisesti ja liikkeenohjaajan höpötykset oli häiritseviä. Sitten vielä luoksetulo. Se oli hieno vaikka jouduin kädellä ohjaamaan eteen tulon. Sitten oli vuorossa paikallamakuu, 2 min ja nekku pysyi sen tosi hienosti. Seijan ehdotuksesta kävin kerran palkkaamassa. Sitten otettiin vielä kahdesti paikallamakuu Epun kanssa. Ensimmäisellä kerralla Nekku pomppasi pystyyn ja tuli mun luokse. Seija kävi laittamassa Nekun paikoilleen ja loppu ajan se pysyikin, kun tarpeeksi usein kävin palkkaamassa. Toinen paikallamakuu meni myös hyvin, vaikka loppuikin lyhyeen, kun ihmisiä tuli koulun pihalle... Sitten vielä jäämiset. Nekku huomasi, että Eppu oli saanut maksalaatikkoa, joten karkaili koko ajan nuolemaan paikkaa, jossa kuppi oli ollut :/ Seisomaan jäämisessä taas ongelmana hipsutteleminen eli otti liikaa askelia käskyn jälkeen. Maahan jäämisessä unohdin itse tehdä virike-silityksen, mutta se oli kuitenkin tosi hyvä :D

Kiitoksia Seijalle erinomaisista vinkeistä ja treeniseurasta myöhästyjälle! :)